Viime viikolla vietettiin taas sitä sydänkäpysten juhlapäivää, jota itse kutsuin forever alone dayksi. Tosin ensimmäinen ystävänpäiväni/allahjärtansdag ei-sinkkuna oli ihan okei. Mä lähdin luennolta hieman aikasemmin, jotta ehdin lounastaa poikaystävän kanssa. Käytiin hyvässä thaimaalaisessa buffëravintolassa, vaikka musta nää kiinalaiset ja thaimaalaiset ruuat on melko samanlaisia en ite ainakaan huomaa eroa :D Ravintolasta suunnattiin penkille auringosta nauttimaan ja herra taikoi mulle jostain ruusun laukustaan. Olinhan mä vähän yrittänyt "vihjailla" kukista, mutten tosiaankaan uskonut, että ruusun saisin! Tällä kertaa ruusu tuli oikealta henkilöltä oikeaan aikaan.
Viime viikolla alkoi aurinkokoin pitkästä aikaa paistamaan ja sää oli niin keväistä, että mun oli tosi hankala keskittyä yhtään mihinkään viime viikolla! Ei oikein opiskelutkaan maistu, kun istuu kotona joka päivä.. Mutta yritän nyt kovasti tsempata itteäni ja oivaltaa asioita. Huomenna on taas semmonen pienenpi koe ja tuntuu taas siltä, etten osaa mitään enkä pääse läpi.. Peukut taas pystyyn! Viimeksi opin kokeen asiat oikeasti vasta kokeen jälkeen, taitaa taas käydä niin.. Toisaalta, jospa mulla on taas yhtä hyvä lottotuuri ja pääsen läpi. Haha, jos tämänkin kokeen pääsen arvaamalla läpi, on pakko lotota!
Blogi tuntuu taas hiljaisemmalta, kun ei oikein tapahdu mitään erikoista. Joka päivä mä enempi tai vähempi opiskelen ja se onkin kaikki mitä teen :D
Viime gruppövningissä saatiin tietää, että tulevissa seminaareissa on suullisia esityksiä eri aiheista ja että kaikki täytyy ehtiä käydä läpi, joten tämän voi suorittaa myös yksin, koska meijän ryhmä ei ole kovin suuri. Ja ryhmän koolla ei ole niin väliä, kunhan kaikki aiheet käydään läpi. Mä oon jo valmiiks kauhusta kankeena koska keskiviikkona luodaan nämä ryhmät ja mä en halua tehdä tätä. Riskinä on, että joudun tekemään tän yksin ja siihen en pysty. Ekonomi on vaikeeta jo valmiiks ja se, että mun pitäs selittää se ruotsiks kaikkien arvostelevien korvien kuulleen ei tunnu yhtään hyvältä. Mä oon niin iloinen, kun oon huomannu, että ruotsi on vahvistunut melkein tasavertaiseks suomen rinnalle, kun kyseessä on kuullun ymmärtäminen. Mä ymmärtäisin luonnoilla ihan yhtä paljon (tai tässä tapauksessa vähän haha), vaikka ne olis suomeks.
Mutta totuushan on, että mä en halunnut ala-asteella olla erilainen. En halunnut tulla dissatuksi, mun ruotsinkielisyydestä. Vuosi vuodelta mä puhuin vähemmän ja vähemmän. Yläasteella mua tosiaankin syrjittiin kaksikielisyydestä ja ainoastaan sillon saattoin soittaa äidille ja puhua ruotsia ja se oli siinä. Muuten en kieltä käyttänyt muutakun opiskelussa ja kuulin sitä äitiltä ja sukulaisilta päivittäin. Mä halusin vain olla kuin kaikki muut mun ympärillä, ihan tavallinen suomalainen. Tästä syystä lukiossa, vaan ihmiset joiden kanssa oleskelin ties mun kakskielisyydestä. Vältin viimeiseen asti, että mun ruotsinope sais tietää. Halusin vain olla paras luokassa ilman paineita, että mun pitäs osata nää hyvin, koska oon kaksikielinen.
Tästä syystä mua hirvittää puhua ruotsia yliopsitolla, koska siitä kuule heti et hei mä oon se suomalainen täällä. Ja koska mulle koulu tarkottaa arvostelua, josta mä en pidä. Mulla ei oo mitään ongelmia käydä pankissa hoitamassa asioita ruotsiks. Mä en siellä ajattele, että ne mitenkään tuomitsis mua eikä kellään oo ollu ongelmia ymmärtää mua. Työhaastattelutkin sujuu ruotsiks ongelmitta. Tää koulu vaan takkuaa, mutta tosin mun elämäni kauheimmat muistot liittyy kouluun ja sen alueeseen, joten kai se on ihan luonnollista, että kouluympäristössä mä en tunne itseeni mukavaks..
Tää oli mun unelma niin kauan kuin voin vaan muistaa. Mä oon joka päivä niin älyttömän kiitollinen tästä opiskelupaikasta, joka merkitsee mulle tosi paljon. Mutta, vaikka tää on mun unelma, on se tosi rankkaa. Eilen mut valtas tosi kova ahdistus koulun suhteen. Mä tunnen olevani kurssin (monen sadan oppilaan) huonoin. Musta tuntuu, että oon kaikessa huono ja aina vaa se kakkosvaihtoehto. Mä en opi tarpeeksi paljon enkä tarpeeksi nopeesti. Vaikka mä en varmasti saanut hyväksyttyä mun ekasta kokeesta ja otin sen aika rennosti, on ahdistus siitäkin taas suuri. Mun pitäis osata, mutta miten mä pärjään, jos opin vaan teorian enkä osaa soveltaa sitä tehtäviin? Miten mä sitten voi näyttää, että osaan? Kokeen mukaan mä en oo oppinu paljoa, mutta mun kokemuksen mukaan mä oon oivaltanu tosi paljon. Kukaan ei voi osata kaikkea enkä mä voi rankasta itteäni siitä, etten mä ymmärrä kaikkea kurssin sisällöstä.
Yliopistossa opiskelu on tosi tosi itsenäistä. Meillä mikään, paitsi kokeet, oo pakollisia. Kenenkään ei oo pakko osallistua luennoille, mutta se on suotavaa. Mä istun siellä joka kerta, vaikka niistä ensimmäisistä luennoista ei jäänyt mitään päähän (osa syynä skånen murre..). Ja luennoilla sen teorian opetus juuri tapahtuu. Ja jotta me opittais soveltamaan oppimaamme, on meillä gruppövning joka viikko, eli pienemmässä ryhmässä käydään läpi tehtäviä, jotka pitäis tehdä ennen sitä tuntia. Iso miinus on siinä, että sun pitää suoraan osata soveltaa sun oppima niihin tehtäviin ilman mitään esimerkkiä. Lukion matikassakin oli aina ensin pari esimerkkiä teksteineen jokaisessa aihealueessa. Mutta mä oon aina ollu huono soveltavissa tehtävissä, joten nää on mulle tosi hankalia, vaikka me käydäänkin niitä siellä tunnilla läpi. Viimesenä meillä on seminaarit, jotka on myös pienemmissä ryhmissä eikä nekään meidän kurssilla oo pakollisia. Siellä syvennetään jo oppimaamme ja mun käsittääkseni suoritetaan myös joitain tehtäviä, joista saa pisteitä itse tenttiin. Enempää mä en osaa vielä kertoa, koska meidän ensimmäinen seminaari on vasta viikolla kahdeksan. Mutta pelkään jo etukäteen, että siellä olisi jotain esitelmän kaltaisia tehtäviä ja mä en välittäis puhua ihan uusien ihmisten ja ennen kaikkea natiivien edessä (koska yhä edelleen oon aivan liian kriittinen omaa kielitaitoani kohtaan)..
Suurin asia, joita odotin opiskelussa, oli uusiin ihmisiin tutustuminen ja tapahtumat. Mutta mä en oo sanonu sanaakaa yhdellekään kurssikaverille. Mä taas kokosin mun suojamuurin mun ympärille. Mä oon aina se joka ensimmäisenä lähtee luokasta. Mä oon se, joka vaan nätisti hymyilee, kun joku kysyy onko paikka mun vieressä vapaana. Ja mä oon se joka melkein sai paniikkikohtauksen speeddeitingissä, vaikka se piti olla mun viikon kohokohta ja mahdollisuus puhua ihmisten kanssa. Mutta mä päätin luovuttaa sen suurimman toiveen kanssa. Emmä tuu ikinä saamaan täältä ystäviä. Ei yliopistossa hankita ystäviä.. Ja mitä se paras aika elämästä on? No ei ainakaan opiskelijaelämä, joka mulla tarkottaa 6-8 tuntia opiskelua jopa kuusi kertaa viikossa. Myönnän, että mun keskittymiskykykään ei ole se paras mahdollinen.. Mutta mulla ei kerta kaikkiaan riitä aika muuhun kuin opiskeluun ja pakollisiin pahaan, kuten kaupassa käyntiin.
Löysin vähänaikaa sitten mainoksen mymueslista facebookissa. Tutkiskelin sivuja ja päätin kokeilla tilata oman sekoituksen, koska no kaupan myslit on mitä on ja mä oon aika nirso (inhoan esim. rusinoita myslissä) ja mitä nyt tarjous kuudesta ilmaisesta myslistä ehkä vähän vaikutti kokeilunhaluun ;) Siellä oli runsaasti tarjoilla vaikka mitä sekoitukseen. Ensin valitaan perus mysli itse valitsin vaan jonkun sekoituksen. Sitten saa lisätä maun mukaan siemeniä, pähkinöitä, marjoja, hedelmiä ja jotain extraa kuten kookoslastuja tai valkosuklaapäällystettyjä karpaloita. En tosin tiedä toimiiko tämä yritys Suomessa. Itse valitsin perussekoituksen lisäksi, kuivattuja vadelmia ja mustikoita, chia siemeniä, macadami pähkinöitä, kookoshiutaleita ja valkosuklaapäällysteisiä karpaloita. Ja tuo mysli näyttää niin hyvältä, että sitä voisi melkein popsia kuin karkkia :D Lopuksi saa myös keksia mylsillensä oman nimen sekä kirjoittaa siitä jotain.
Kaupa päälle sain siis vielä kuusi kappaletta erilaisia myslejä kokeiltavaksi. Musta on kiva aina kokeilla uusia juttuja, ja tämä vaikuttaa hyvältä, vaikka ei olekaan halvimmasta päästä, muttei nyt niin hirveän kallistakaan.
